Hybrdiopetus, joustava opetus, sulautuva opetus, monimuoto-opetus, lähiopetus, etäopetus, tietokonevälitteinen opetus, näitä on monia. Opetusmuotojen väliltä on löydettävissä eroavaisuuksia mm. fyysisen läsnäolon ja reaaliaikaisuuden suhteen. Yhdistävänä tekijänä voidaan kuitenkin pitää kaikkien opetusmuotojen ja niiden variaatioiden yhteistä tavoitetta: oppimista. Kysymys kuuluu, onko meillä opetusorganisaatioina vara lähteä rajaamaan oppimisen mahdollisuuksia opetusmuotoja rajaamalla?

Hybridiopetuksesta keskustellaan edelleen paljon ja se herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan: hybridiopetus on opiskelijoille huonolaatuista sekä samaan aikaan opettajalle kuormittavaa, toisaalta se myös mahdollistaa erilaisten opiskelijoiden huomioimisen ja oppimisen paikasta riippumatta. Moni opettaja ja kouluttaja kokee hybridiopetuksen haasteelliseksi, mikä on varsin ymmärrettävää, kun otetaan huomioon opetusmuodon käytön yleistymisen ajankohta ja olosuhteet.

Hyppy syvään päätyyn

Koronan vuoksi opetus piti nopeasti siirtää kokonaan etäopetukseksi ja kun rajoitukset helpottivat, seuraavaksi vuorossa oli hybridiopetukseen siirtyminen. Pakko voi toisinaan toimia tehokkaana motivaattorina, mutta se ei silti poista asiaan kohdistuvaa tunnereaktiota. Opettajien on varsin lyhyessä ajassa pitänyt omaksua uudenlainen (ei tosin täysin uusi) opetusmuoto, joka vaatii uudenlaisia taitoja ja erilaista suunnittelua sekä ennakkovalmistelua.

Tapahtumien eteneminen vaati nopeaa reagointia, minkä vuoksi opetusmuotoon totuttelu ja harjoittelu on monen opettajan kohdalla jäänyt vähiin tai kokonaan välistä, minkä tuloksena on ollut hyppy suoraan syvään päätyyn.

Ennakkovalmistelun ja suunnittelun vähäisyys, toimivista laitteista ja tilasuunnittelun puutteesta puhumattakaan ovat väistämättä johtaneet negatiivisiin kokemuksiin, ei toki kaikilla, mutta suurella osalla. Olen itsekin ollut mukana koulutuksessa, jossa näin vain kouluttajan takaraivon ja kuulin kyllä kaiken luokassa tapahtuvan taustahälinän, mutta en kouluttajan puhetta. Kokemusta ei siis voi kuvailla kovinkaan opiskelijalähtöiseksi saatikka miellyttäväksi oppimiskokemukseksi.

Jos kokemukset ovat edellä kuvaillun kaltaisia, voidaanko ihmetellä sitä, että hybridiopetusta pidetään huonolaatuisena opetusmuotona? Kuka haluaa tehdä asioita tavalla, josta on vain negatiivisia kokemuksia? – veikkaan ettei kovin moni.

Osallistaminen ja vuorovaikutus kaiken keskiössä

Järjestimme syksyllä 2021 Hybridiopetus – kuinka se tehdään laadukkaasti? -koulutuksen, jossa käytiin läpi hybridiopetuksen ominaispiirteitä käytännönläheisestä näkökulmasta teoriaa unohtamatta. Koulutuksen palautteesta kävi ilmi, että osallistujat kaipaavat vielä enemmän välineitä hybridiopetuksen käytännön toteutukseen.

”Vuorovaikutteisuus, aktiivinen osallistaminen ja monipuoliset asioiden esitystavat auttoivat oppimaan”

Moni koulutukseen osallistujista koki yllättäväksi vuorovaikutuksen ja osallistamisen tärkeyden sekä opiskelijoiden aktivoinnin, joten päätimme järjestää tänä keväänä toisen toteutuksen, jossa opettajat ja kouluttajat pääsevät turvallisessa ympäristössä käytännössä suunnittelemaan ja toteuttamaan hybridiopetusta ja hankkimaan sitä kautta positiivisia kokemuksia. Koulutuksessa jaetaan vertaiskokemuksia ja opitaan toistemme virheistä sekä onnistumisista. Lisätietoa: www.snellmanedu.fi/tuote/hybridiopetus-kuinka-se-tehdaan-laadukkaasti-2

Harjoittelun avulla varmuutta hybridiopetukseen

Koulutus pohjaa Joustavan opetuksen ja oppimisen laatumalliin (JOO-malli), joka toimii SnellmanEDUn Korona exit-strategiana, vastaten kysymykseen: kuinka toteuttaa laadukasta opetusta opetusmuodosta riippumatta? Olemme tehneet havainnon, että tarjoamalla pelkästään etä- tai lähiopetusta, emme voi vastata opiskelijoiden muuttuneisiin tarpeisiin.

Osalle lähiopetus on ratkaiseva tekijä koulutusta valittaessa, toisille se on mahdollisuus osallistua koulutukseen Espanjan rannikolta käsin. Rajaamalla jompaankumpaan vaihtoehtoon lopputulos voi olla, että koulutusta ei yksinkertaisesti päästä kustannusten vuoksi toteuttamaan, mikä on tietenkin se huonoin vaihtoehto.

Kahden opiskelijaryhmän yhtäaikainen osallistaminen ja huomioiminen nousee kuitenkin kouluttajien ja opettajien puheissa esille, kun kysytään, mitkä ovat hybridiopetuksen haasteet. Tekniikka loistaa myös läsnäolollaan näissä kyselyissä. Ehdottoman tärkeää olisikin suunnitella etukäteen tarkasti opetuksen kulku ja harjoitella sitä etukäteen.

Hybridi-koulutuksen ensimmäinen toteutus antoi meille uusia ajatuksia ja ideoita, mitä JOO-mallin kehittämisessä tulee ottaa huomioon. Tänä keväänä julkaistaan Joustavan opetuksen ja oppimisen laatumalli Vol.2, johon on otettu mukaan vanhojen kehitettyjen sisältöjen lisäksi uusia näkökulmia, mm. saavutettavuuteen ja vuorovaikutukseen liittyen.

Jos tämä kiinnostaa niin kannattaa liittyä uutiskirjeemme tilaajaksi, jolloin saat ensimmäisenä kuulla mallin julkaisemisesta!

Kirjoittaja: Niina Räsänen, suunnittelija, oppimismuotoilija / SnellmanEDU