Saatan parhaillaan Itä-Suomen yliopistossa loppuun sosiaalipsykologian maisteriopintojani eli käytännössä olen siis gradua vaille valmis yhteiskuntatieteiden maisteri. Opintojeni alku aikoina pohdin kovasti, mihin suuntaan osaamistani haluan lähteä kehittämään. Vaihtoehtoja tuntui olevan paljon, ehkä jopa liiankin, sillä valintojen mahdollisuus tuntui toisinaan jopa stressaavalta. Kuin ihmeen kaupalla jatkuvan opiskelijasähköpostitulvan syövereistä silmiini osui viesti, jossa ilmoitettiin mahdollisuudesta suorittaa osana tutkintoa pedagogiset opinnot ja saada näin aikuisopettajan pätevyys. Ajattelin, että pedagogiset opinnot täydentäisivät hyvin osaamistani.

Harjoittelusta pro graduun – kohti hybridiä

Kyseisten opintojen kautta päädyin myös nykyiseen työpaikkaani SnellmanEDUlle suorittamaan soveltavaa harjoittelua. Toimin siis tällä hetkellä verkkopedagogina. Tehtävänkuvaani kuuluu verkkokoulutusten suunnittelua, ryhmäohjausta sekä teknisten ja digitaalisten opetusratkaisujen kehittämistä. Sen lisäksi, teen SnellmanEDUlle pro gradu -tutkielmaa hybridiopetuksesta vuorovaikutuksen näkökulmasta. Minkälaista vuorovaikutusta kyseisessä opetusmuodossa tapahtuu ja keiden välillä? Minkälaisia haasteita ja kompastuskiviä etä- ja hybridiopetukseen voi liittyä ja kuinka niitä voidaan ehkäistä?

Niina Räsänen

Graduni aihe on hyvin ajankohtainen, sillä vaihtoehtoisia opetusmuotoja lähiopetuksen rinnalle on jouduttu kehittämään ja luomaan enemmän ja vähemmän pakon edessä viime keväästä lähtien. Pakko koetaan helposti negatiivisena sanana ja asiana, mutta tässä tilanteessa pakko on myös saanut aikaan jonkin aivan uuden syntymisen.

Mikä on itselle luontaista oppimista?

Etä- ja hybridiopetus on luonut uudenlaisia valinnanpaikkoja ja mahdollisuuksia. Koulutuksia ei enää tarvitse valita asuinpaikan mukaan, vaan koulutukseen voi osallistua yli maakunta- ja valtionrajojen. Vaihtoehtoisilla opetus- ja osallistumismuodoilla voidaan huomioida erilaiset oppijat ja tukea sitä kautta uuden oppimista. Toiset antavat lisäarvoa mahdollisuudelle osallistua koulutukseen rauhassa kotoa riippumatosta käsin tai laiturin nokasta. Toisille taas lisäarvoa antaa mahdollisuus kasvokkaiseen vuorovaikutukseen kouluttajan ja muiden opiskelijoiden kanssa. Mitäpä, jos opiskelija saisikin itse valita osallistuuko opetukseen etänä vai läsnä sen perusteella, mikä itselle tuntuu luontaisimmalta?

Joustavan opetuksen ja oppimisen laatumalli

Naiivisti ei voida kuitenkaan ajatella, etteikö tähän liittyisi myös haasteita ja sudenkuoppia. Haasteet on kuitenkin mahdollista yhteistyössä selättää. Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä pro gradu -tutkielmani innoittamana laatimaan SnellmanEDUlle etä- ja hybridiopetuksen laatumallia osana korkeakouluharjoitteluani.

Laatumallin lähtökohtana on tunnistaa kyseisen opetusmuodon haasteet ja mahdollisuudet ja sitä kautta luoda malli, jota voidaan hyödyntää koulutusten elinkaaren joka vaiheessa – suunnittelusta arviointiin ja jatkohyödyntämiseen saakka. Kuinka rakentaa laadukas koulutus osittain tai kokonaan verkon välityksellä? Minkälaista teknistä ja pedagogista osaamista sekä valmistautumista se vaatii kouluttajalta ja koulutusorganisaatioilta?

Hybridi sanana on jo joidenkin mielessä ottanut kirosanan aseman. Se on jonkinlainen sekava yhdistelmä eri elementtejä – jonkinlainen kaoottinen ”sekamelska”. Tämän vuoksi emme käytä sanaa etä- ja hybridiopetuksen laatumalli vaan puhumme Joustavan opetuksen ja oppimisen laatumallista. Mallin avulla haluamme luoda valinnanmahdollisuuksia ja kehittää uudenlaista joustavan oppimisen ja kouluttamisen kulttuuria. Kehittyminen vaatii omalta osaltaan myös asennemuutosta ja valmiutta hypätä uuden äärelle ns. syvään päätyyn. Mutta niin kuin eräs kouluttaja minulle sanoi tässä taannoin – vierivä kivi ei sammaloidu.

Kirjoittaja: Niina Räsänen, verkkopedagogi
www.snellmanedu.fi