LEHDISTÖTIEDOTE 29.8.2023


SNELLMANEDUN REHTORI VAIHTUU
Pitkäaikainen rehtori ja Snellman-instituutti ry:n johtaja Soili Meklin päättää työuransa SnellmanEDUlla elokuun lopussa ja siirtyy oppimisen teknologiaa välittävän Ilona IT:n palvelukseen. SnellmanEDUn ma. rehtorina jatkaa toistaiseksi Riikka Asikainen.

Meklin aloitti työuransa vuonna 1991 silloisen Kuopion kesäyliopiston palveluksessa. Koulutusmaailma veti tiukemmin mukaansa ja työn ohella suoritetut tutkinnot siivittivät Meklinin rehtoriksi vuodesta 2011 alkaen. Meklin on yli 30 vuotisen uransa aikana tehnyt merkittävää työtä vapaan sivistystyön ja kesäyliopistototoiminnan kehittämiseksi Pohjois-Savossa.

– Olen lähtemättömän kiitollinen siitä, että olen saanut työskennellä osana juuri suomalaista vapaata sivistystyötä, joka on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen yhteiskunnallinen palveluverkosto, pohtii Meklin uraansa.

Snellman-instituutti ry on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon yhdistys, joka on nimetty filosofi J. V. Snellmanin mukaan. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on lisätä ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointia mahdollistamalla oppimista eri tavoin. Kesäyliopistotoimintaa on ollut jo vuodesta 1956 saakka. Snellman-instituutti ry:n toiminnot ovat nykyisin SnellmanEDU-nimikkeen alla. Suurin osa koulutuksista on kaikille avoimia, ja toiminta on ympärivuotista. SnellmanEDUn toimipaikat ovat Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa. Vakituisia työntekijöitä on seitsemän.

Lisätietoja:
ma. rehtori Riikka Asikainen riikka.asikainen@snellmanedu.fi p. 044 746 2845