Kun puhuu julkisesti työnilosta ja työn merkityksellisyydestä, tulee helposti leimatuksi naminami-höpöhöpö-hihhuliksi. Mikä tuo luulee olevansa, mitä tuo oikein yrittää? Yllättävän sitkeä suomalainen uskomus on se, että työssä käydään vain rahan takia ja palkka ja sen suuruus ovat myös tyytyväisyyden ja onnellisuuden takaajat ja todelliset mittarit. Ja jos joku muuta puhuu, niin hän valehtelee. Tai ainakin työstänsä nauttivaa voidaan vähän karsastaa tyyliin ”Kyllä se sullakin hymy hyytyy, kun kiire painaa päälle”.
Minä pidän työstäni aivan valtavasti. Olen aina tiennyt olevani ”omalla” alallani ja viime vuosien aikana olen saanut tuunata työstäni sen kaikilta ominaisuuksiltaan kirjaimellisesti unelmatyön. ”My goal is to build a life I don´t need a vacation from” on käynyt toteen: elän tällä hetkellä elämää, jossa on päivittäin sopivassa suhteessa kaikkea minua motivoivaa, työ yhtenä isona palapelin palana, mutta toki paljon muutakin. Tunnen myös kiitollisuutta työstäni päivittäin. Työpäivän aikana saatan havahtua ajatukseen ”Että mä saan tehdä tällaista työtä!”.
Ylläpidän kiitollisuutta elämässäni tietoisesti muutenkin, se ruokkii hyvän näkemistä ja positiivista asennoitumista haastaviinkin tilanteisiin ja niihin työpäiviin, jolloin asiat eivät kulje toivotulla tavalla. Sillä niitäkin pitää ihmisellä olla. Haasteita, joista jotenkin vain selviää. Kiireisiä aikoja, jotka tulevat selätetyiksi. Pulmia, joiden selvittämiseksi on ponnisteltava. Pientä liikkeelle laittavaa stressiä, joka parhaimmillaan saa meidät ylittämään itsemme ja opettamaan työnteon tavoistamme taas jotain lisää.
”Työtä, työtä, työtä tehdään jotta jotta leipää syödään. Työ ihmisen tuo tekijälleen mielen niin iloisen.” (M.A.Numminen: Äidin ja isän työlaulu)
Välillä on ristiriitainen olo: joskus tulee tunne, että pidänpä onnellisen olotilani ja ajatukseni omana tietonani perisuomalaiseen tapaan, toisaalta taas tekisi mieli julistaa kaikille, että voi että mä tykkään tästä työstä, mitä teen! Ja että ihmiset: Työstä voi ja saa nauttia! Työnilo on ihan oikea asenne ja siihen voi myös itse vaikuttaa! Tosiasia nimittäin on, että jokainen on vastuussa omasta työnilostaan ja jokainen voi tehdä myös pieniä valintoja ruokkiakseen sitä arjessa.
Ensimmäinen askel on pohtia, mitkä asiat saavat juuri minut voimaan hyvin ja seuraavaksi tulisi pohtia, miten lisään näitä asioita päivääni. Myös oman asenteen voi valita. Voin aamulla herätä ja ruokkia negatiivisuutta ajattelemalla, että ”Taas on yksi kamala työpäivä tai työviikko selätettävänä”, tai sitten voin valmistaa itseäni vastaanottamaan päivän haasteet pohtimalla, mitä kaikkea mielenkiintoista tulenkaan tänään taas tekemään ja kuinka onnekas olen, kun saan tehdä tätä työtä.
Omakohtaisten kokemusten lisäksi minua ruokkivat työnilon julistajana myös lukuisat asiakaskokemukset ja kohtaamani elämäntarinat. Tapaan työssäni ihmisiä, joille on tullut tarve vaihtaa alaa tai tehdä isojakin urakäännöksiä juuri työn merkityksellisyyden tai työnilon kadottua, ja olen niiden myötä tullut entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että näistä asioista PITÄÄ puhua. Kun tulemme tietoiseksi niistä mahdollisuuksista, joita työpaikoilla on vaikkapa työn tuunaamiseen ja ihmisten osaamisen tunnistamiseen liittyen, teemme samalla palveluksen niille, jotka kaipaavat ratkaisuja työelämän solmukohtiinsa.
Tutkimusten mukaan tyytyväisimpiä työssään ovat ihmiset, jotka kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä, jotka kokevat voivansa vaikuttaa omaan työhönsä ja jotka kokevat saavansa jakaa muiden kanssa työhön (ja muuhunkin elämään) liittyviä ajatuksia.
Olen törmännyt harmillisen moneen oman alansa huippuosaajaan, jotka ovat kohtuuttoman työtaakan alla kyynistyneet ja kadottaneet ajatuksen siitä, että työniloa voisi kokea. Kyynistyminen ja kyynistyttävät työolosuhteet tekevät minut surulliseksi. Ne kielivät siitä, että asioihin ei ole tajuttu tai haluttu puuttua eikä työniloa ja sen tavoittelemista ole haluttu ottaa vakavasti. Kyyninen ihminen suorittaa työnsä nähden kaiken negatiivisena ja suhtautuen kaikkeen innostavaan…no, kyynisesti. ”Eipä tuota kuitenkaan kannata yrittää…”, ”Tässä kuule yritetään vaan selviytyä työpäivistä, että eipä ole aikaa tuollaisia onnellisuusasioita miettiä”.
Kyynisyydessä piilee myös iso vaara; se on pelottavan lähellä jo totaalista työuupumista, usein yksi selkeästi tunnistettavista työuupumusta edeltävistä oireista. Kyynisen ja työtaakkansa alle katkeroituneen ihmisen on myös vaikeaa iloita toisen onnistumisista, koska hänelle työ on jatkuvaa suossa tarpomista ja siitä on tullut asia, jota pitää vain jollakin tavalla arjessa sietää.
Haluaisin kannustaa kaikkia etsimään omannäköistä työelämää. Se on elämää, jossa tehty työ tuottaa mukavasti flown kokemuksia, se innostaa ja sytyttää, siihen tuntee kipinää, jota ei tarvitse panttailla tai hävetä. Omannäköisessä työelämässä työskentelevä saa todennäköisesti loistaa omien vahvuuksiensa kautta ja hyödyntää siinä itsestään löytyvää osaamista.
Filosofian akatemian tutkija Frank Martela on puhunut draivista. Se on aktiivisen työtyytyväisyyden tila, jossa on sijansa myös työntekijän sisäisellä motivaatiolla: työntekijä on tässä tilassa energinen ja aktiivisen omistautunut työlleen. Toisaalta en haluaisi puhua rajatusti pelkästään työhyvinvoinnista vaan kokonaisvaltaisesta elämän hyvinvoinnista ja onnellisuudesta, johon työn tekeminen tuo oman palapelin palasensa.
Miten saavuttaa balanssi elämän kaikilla osa-alueilla niin, että töissäkin on innostunut ja siitä kokee löytävänsä nautintoa? Näihin asioihin tarvitsemme työelämässäkin ohjausta ja rohkaisua, sen vuoksi viimeaikaiset uutisoinnit työelämän työurahuolloista tai työikäisten uratarkastuksista eivät ole mielestäni ollenkaan hassumpia avauksia.
Kun heitän sähköpostissa tai puhelun päätteeksi lopputoivotuksena ”Työniloa!” tai ”Innostavaa työviikkoa!”, tarkoitan sitä todella. Käytämme ison osan viikostamme työtunteina, eikö noiden tuntien aikana jokainen saisi tuntea tekevänsä jotain merkityksellistä, mielekästä, innostavaa ja antaa tämän innostuksen myös näkyä? Toki palkka ja palkkiot voivat olla ihan yhtä hyviä motivaattoreita kuin itsensä toteuttaminen, jos elämässä on muutakin merkityksellistä sisältöä. Muuten elämästä ja elämisestä tulee taakka. Siitä tulee kehä, jossa odotetaan tuskaisesti työpäivän päättymistä, viikonloppua, lomaa, mutta jossa ei odoteta tulevaa työpäivää.
Jos joku suhtautuu omaan työhönsä ilolla ja nautinnolla, saahan hän sen myös näyttää ilman että tulee leimatuksi teeskentelijäksi? Uskon siihen, että positiivisuus ja hyvä fiilis tarttuvat, ja työyhteisössä iloisesti omaan työhönsä suhtautuva ei voi saada muuta kuin hyvää aikaiseksi levittämällä positiivista väreilyään myös kollegoihin.
Myös tätä teemaa käsitellään eri lähestymiskulmista kevään koulutuksissa:
– Työssäjaksamista opettajille 2.-23.3. Iisalmi www.snellmanedu.fi/tuote/tyossajaksamista-opettajille
– Kuinka johdan hyvinvoivaa kouluyhteisöä? 17.3. Kuopio www.snellmanedu.fi/tuote/kuinka-johdan-hyvinvoivaa-kouluyhteisoa
– Säilytä innostus ja motivaatio työssä 7.-8.4. etäopetus www.snellmanedu.fi/tuote/sailyta-innostus-ja-motivaatio-tyossa
Iloa ja intoa jokaisen loppuvuoteen!
Leena Ståhlberg
Kirjoittaja on opinto-ohjaaja, motivaatiovalmentaja, työhönvalmentaja, kouluttaja ja kirjailija yrityksissä www.suuntapalvelut.fi ja www.opocoaching.fi
