Elämme kovin omituisia aikoja. Mediasta saamme lukea toinen toistaan huolestuttavimpia uutisia, joiden vaikutukset ulottuvat konkreettisesti meidän kaikkien elämään. Tämä synnyttää epävarmuutta, pelkoa tulevasta ja hallitsemattomuuden tunteitakin.

Vaikeina aikoina ihmiset ovat aina hakeneet turvaa ja etsineet toivoa toisistaan, tulevaisuudensuunnitelmista ja konkreettisesta tekemisestä. Uuden opiskelu on yksi tapa luoda uutta, turvata jatkuvuutta ja keskittyä tekemiseen. Silloin voi tuntea hallitsevansa edes jotain osaa elämänympäristöstään ja työstävänsä omaa tulevaisuuttaan.

Väitän, että minkä tahansa uuden sisällön opiskelu tekee meille hyvää. Usein saamme SnellmanEDUlla lukea koulutusten palautteista, miten vaikeissakin elämäntilanteissa ihmiset raivaavat aikaa ja tilaa opiskelulle saaden sen seurauksena elämäänsä eteenpäinmenon tunnetta, uutta ajateltavaa ja uusia suuntia.

Itse toteutin tänä kesänä tätä ”opiskele mitä vain, kunhan opiskelet” ideaa, kun minulle ja puolisolleni avautui mahdollisuus osallistua Renesanssin taide -aiheiseen koulutukseen. Toki maailman melskeet pyörivät sielläkin mielessä ja keskusteluissa, mutta keskittyminen taiteen maailmaan vei ajatukset hetkeksi myös johonkin aivan muuhun ja auttoi myös suhteuttamaan tämän päivän murheita ihmisten elämään aikaisemmin.

Suomessa sinulla on mahdollisuus valita sadoista laadukkaista oppilaitoksista lyhyitä tai vähän pidempiä koulutuksia rikastamaan elämääsi. SnellmanEDUllakin on tänä syksynä reilusti yli 100 uutta oppimissisältöä valittavana. Valitse vaikka umpimähkään muutama tarkemmin tarkasteltavaksi ja katso mihin ne sinut johdattavat!