Kuvaus
Tule tutustumaan Välimereen kulttuurin ja historian näkökulmasta! Välimeri-akatemiassa opit eurooppalaisuudesta ja ymmärrät nykyaikaa ja tapojamme sekä arvojamme entistä paremmin. Saat enemmän irti kuvataiteesta, arkkitehtuurista ja jopa liikenne- ja liikemerkeistä. Välimeri, meidän meremme on koko eurooppalaisen kulttuurin perusta. Tapamme tehdä tiedettä ja taidetta tai valmistaa ruokaa ja käydä kauppaa – kaikki tämä on Välimereltä kotoisin. Aakkostomme juontaa juurensa Välimeren historialliseen kehitykseen ja juuri aakkosto on demokratiamme suurimpia synnyinehtoja ja koko eurooppalaisen arvomaailman perusta. Raha levisi kaupankäynnin välineeksi Välimerellä. Tärkeiden rakennusten päätykolmiot ovat käytössä Suomessakin. Kuinka ollakkaan, niidenkin käyttö sai alkunsa Välimeren kulttuuripiirissä.
Suomalaiset ovat matkustaneet Välimeren maissa runsaasti ja ihastuneet sen monipuolisiin kohteisiin. Matkatessa syntyy aavistus siitä, miten rikas kulttuurinen aarreaitta Välimeren alue on. Välimeri-akatemia muodostaa kokonaisen kaaren Välimeren kulttuuriin sen kaikkina aikoina ja eri kulttuureissa sekä sen merkityksiin nykypäivänä. Kukin opintomoduuli keskittyy yhteen aikakauteen, jota kaupunkikierrokset laajentavat.
Sisältö
Välimeri-akatemian tallennepaketti koostuu 15 tunnin mittaisista luennoista. Luennoilla käsitellään kulttuurista aikakautta, heijastaen sitä nykypäivään. Luentoihin liittyvät visuaaliset kierrokset 30 kaupunkiin, jotka kantavat luentoon liittyvän aikakauden muistoja. Thinglink-pohjaiset kaupunkikierrokset eivät ole pelkästään historian kuvausta, vaan niissä esitellään myös kaupunkien nykypäivää. Ne sisältävät videoita, tekstiä ja äänitallenteita.
Välimeri-akatemia koostuu kolmesta moduulista:
1. Välimerestä tulee meidän meremme. Euroopan sivilisaation kehitystä Antiikista keskiaikaan.
Välimeri-akatemian ensimmäinen moduuli johdattaa meidät Välimeren alueen varhaisimpaan historiaan. Näemme historiallisen kulttuurimme juuret Antiikin Egyptissä ja ymmärrämme millä tavoin Välimerestä kehittyi kansainvälisen kaupan kohtaamisväylä foinikialaisten aikana. Silloin luotiin pohja eurooppalaiselle kulttuurille ja Välimerestä kehittyi meidän meremme. Antiikin Kreikan filosofit loivat pohjan eurooppalaiselle demokratialle ja ajattelulle, kun taas Antiikin Rooma tarjoasi hallinnolliset mallit ja kehitti koko Euroopan kattavaa tieverkostoa.
2. Eurooppalainen sivilisaatio, tieteen ja humanismin synty sekä kehitys – Keskiajasta kohden modernia aikaa.
Eurooppalaisen sivilisaation kehitys on hyvin pitkälle modernimman tieteellisen ajattelun ja koulutuksen kehittämisen ansiota ja seurausta. Toisessa moduulissa Välimeri-akatemia johdattaa meidät modernimpaan ajattelutapaan humanismin ja humanististen tieteiden kehityksen kautta. Luennoilla pohdimme sivistyneiden renessanssihovien merkitystä uusille ajatuksille, alkemiaa kemian kehityksen edeltäjänä sekä kansainvälisyyden merkitystä myöhäisellä keskiajalla, unohtamatta tutkimusretkiä, jotka lähtivät Välimereltä kohden Atlanttia ja uusia meriä laajentan maailmankuvaa. Näemme myös kuinka välimerellinen kulttuuri levisi Uuteen Espanjaan eli Amerikkoihin.
3. Uuden ajan kehitys ja sen ongelmat – uuden ajan kynnykseltä tulevaisuuteen.
Välimeren johdolla Eurooppa siirtyi Uudelle ajalle 1400 ja 1500 -lukujen vaihteessa. Humanismin aatteet ja tieteen kehitys saavuttivat vähitellen pohjoisemmankin Euroopan. Vanhan kirkolliset aatteet eivät tuntuneet enää sopivan uudenlaiseen ajattelutapaan ja kirkko kaipasi uudistusta. Uudistukseen ryhtyivät humanistit sekä reformaattorit. Eurooppaan levinneet uskonsodat jakoivat Eurooppaa välimerelliseen ja pohjoisempaan kulttuuriin. Siitä alkoi modernisoituminen, joka lopulta johti myös luokkayhteiskunnan katoamiseen Ranskan vallankumouksen aikana. Miten maailmamme on muokkautunut ja mihin meillä voi olla tulevaisuuden suunta, selvää tässä kolmannessa moduulissa.
Aika ja paikka
Tallennepaketti, nonstop
Kohderyhmä
Kaikki Välimeren alueen arkkitehtuurista, kulttuurista, matkailusta ja historiasta kiinnostuneet. Lisäksi myös symboliikasta kiinnostuneet logojen suunnittelijat, tatuoijat, graafikot ja kuvataiteilijat löytävät varmasti sisällöistä itselleen hyötyä.
Kouluttajat
Liisa Väisänen on Espanjassa asuva tietokirjailija ja matkaopas. Liisa on koulutukseltaan filosofian maisteri kirjallisuustieteestä ja filosofian tohtori estetiikasta. Hän on väitellyt islamilaisesta taidefilosofiasta Genovan yliopistossa ja opiskellut muun muassa filosofiaa, taidehistoriaa, kirjallisuutta, estetiikkaa ja teologiaa Kairon, Sorbonnen ja Helsingin yliopistoissa.
Liisa Väisäsellä on Vatikaanin hyväksymä uskonnollisten kulttuurimatkojen diplomi ja matkailun teknisen johtajan tutkinto sekä matkailualan yrittäjätutkinto Italiassa. Oppaan tutkinnon hän on suorittanut Italiassa ja matkanjohtajan tutkinnon Espanjassa.
Liisa Väisänen on myös tuottelias tietokirjailija ja lisäksi hän on käsikirjoittaja ja asiantuntia YLE televisiosarjassa Merkkien Salat.
-
Toteutus:
Eäopetus, non-stop. Koulutusalustana toimii EduGo-oppimisympäristö.
Koulutus on tallennettu keväällä 2022 järjestetyn webinaarisarjan yhteydessä. Tallennepaketin käyttöaika on 6 kk.
-
Lisätietoja:
Asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@snellmanedu.fi
044 746 2840 -
Hinta:
99 €
Hinta ei sisällä, eikä siihen lisätä arvonlisäveroa. Valittavanasi on kaksi eri maksuvaihtoehtoa, Paytrailin monet maksutavat tai SnellmanEDUn laskutus. Katso lisätietoa ilmoittautumisesta ja maksutavoista.
Ryhmäilmoittautumiset