Tähän taideperustaisen työnohjauksen ryhmään voit tulla pysähtymään ja rauhoittumaan,
hellittämään arkirutiineista ja tutkimaan työhösi liittyviä kysymyksiä etäämmältä taiteen keinoin.
Parhaimmillaan taideperustainen työskentely vie meidät mielikuvituksemme äärelle, ei-tietämisen
tilaan, joka auttaa meitä katsomaan asioita uusista näkökulmista ja toimimaan uusilla tavoilla.
Taideperustaisen työnohjauksen tavoitteena on tukea työssä jaksamista, vahvistaa voimavaroja ja
palautumista, edistää uudistumista. Käytämme luovia menetelmiä monipuolisesti: kirjoittamista,
kuvan tekemistä, symbolityöskentelyä, liikettä, mielikuvia. Emme ainoastaan tutki syntyneitä
taidetöitä, vaan myös tekemisen prosessia.
Mitään ei tarvitse osata, taidetöitä ei arvioida tai arvostella eikä tavoitteena ole taiteellinen
harjaantuneisuus. Kun antaa taidetyöskentelylle mahdollisuuden, se voi nostaa esiin toistuvia
toimintamallejamme, asenteitamme ja uskomuksiamme, ja siten oivalluttaa meitä ymmärtämään
paremmin tarpeitamme ja käyttäytymistämme.
Taide toimii porttina sisäänpäin ja ikkunana uusiin näkymiin.
Sisältö
Teemoja:
– lähtötilanteen tunnistaminen: missä olen, mitä minulle kuuluu, miten voin?
– kuormitustekijät: mikä vie voimia, mikä häiritsee, mikä tuo kapuloita rattaisiin?
– tarpeet, toiveet ja unelmat: mitä tarvitsen, mitä haluan, mistä unelmoin?
– palautuminen ja työnilo: mikä auttaa jaksamaan, mikä innostaa ja ilahduttaa?
– katse eteenpäin: minne suuntaan ja millä keinoin?
Aika ja paikka
Tiistaisin 12.9., 26.9., 10.10., 24.10 ja 7.11. klo 17-19.30
Kouluttajat

Ryhmän ohjaajana toimii Kirsi Virkkunen (www.fenixinspiration.fi), joka on ryhmätaideterapeutti,
kirjallisuusterapiaohjaaja, työnohjaaja STOry sekä toinen Luova Uniohjaaja® -koulutuksen
kehittäjistä ja kouluttajista. Kirsi on toiminut erilaisten ryhmien ohjaajana lähes 20 vuoden ajan, ja
hän käyttää taideperustaisia menetelmiä kaikessa ohjaustyössään. Luovat menetelmät avaavat
uusia tasoja itsereflektiolle ja kuljettavat urautuneesta ajattelusta avarampiin mielenmaisemiin.
-
Lisätietoja:
Riikka Asikainen
riikka.asikainen@snellmanedu.fi
044 746 2845asiakaspalvelu@snellmanedu.fi
044 746 2840 -
Hinta:
85 € hinta sisältää ryhmäohjauksen ja materiaalit.
Hinta ei sisällä, eikä siihen lisätä arvonlisäveroa. Valittavanasi on kaksi eri maksuvaihtoehtoa, Paytrailin monet maksutavat tai SnellmanEDUn laskutus. Katso lisätietoa ilmoittautumisesta ja maksutavoista. Katso lisätietoa ilmoittautumisesta ja maksutavoista.
Ryhmäilmoittautumiset