Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki

Ajankohta
26.02.2022 - 26.02.2022
Paikka
Varkaudessa
Hinta
145,00
Ilmoittaudu viimeistään
15.02.2022
Ryhmäilmoittautumiset

Kuvaus

Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki-koulutuksesta saat mukaan ison repullisen uusia musiikillisia ja toiminnallisia työkaluja tunnetaitotyöskentelyyn ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen sekä luovaan yhteistoimintaan ja ilmaisuun. Erilaisia tunnekäsitteitä ja tunnetaitoteemoja lähestytään luovin työtavoin, mm. musiikin, liikkeen ja leikin, kuvallisen työskentelyn, laulun ja soiton, keskustelun ja kosketuksen sekä draaman ja tarinankerronnan avulla.

Sisältö

Musiikki tuntuu sydämen tasolla ja välittää tunteita. Se antaa struktuuria toimintaan sekä tarpeen mukaan rauhoittaa tai energisoi, lohduttaa tai riemastuttaa. Musiikki toimii yhteisenä kielenä – myös silloin, kun yhteistä kieltä ei syystä tai toisesta ole. Se antaakin mitä upeimmat siivet yhteisille kohtaamisille ja vuorovaikutukselle, tunneilmaisulle ja omien tunteiden käsittelylle. Jokaisella on oikeus kokea musiikki omalla tavallaan, oikeaa tai väärää tapaa ei ole.

Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki-koulutuksessa kohotetaan yhdessä ”tunnesarvet” ja herkistytään kuuntelemaan musiikkia ihan uusin korvin, löytäen siitä aina uusia tunnelmia, tunnetiloja, hahmoja, maisemia ja tarinoita. Koulutuksessa saadaan iso repullinen uusia musiikillisia ja toiminnallisia työkaluja tunnetaitotyöskentelyyn ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen sekä luovaan yhteistoimintaan ja ilmaisuun. Erilaisia tunnekäsitteitä ja tunnetaitoteemoja lähestytään luovin työtavoin, mm. musiikin, liikkeen ja leikin, kuvallisen työskentelyn, laulun ja soiton, keskustelun ja kosketuksen sekä draaman ja tarinankerronnan avulla.

Erilaisia tunnekäsitteitä ja tunnetaitoteemoja lähestytään luovin työtavoin, mm. musiikin, liikkeen ja leikin, kuvallisen työskentelyn, laulun ja soiton, keskustelun ja kosketuksen sekä draaman ja tarinankerronnan avulla.

Koulutuksessa saat iso repullisen uusia musiikillisia ja toiminnallisia työkaluja tunnetaitotyöskentelyyn ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen sekä luovaan yhteistoimintaan ja ilmaisuun.

Musiikillisena matkatoverina koulutuksessa on Musa tuntuu! -materiaali, joka on syntynyt musiikintekijä ja menetelmäkehittäjä Minna Lappalaisen sekä musiikintekijä ja pianopedagogi Riine Pajusaarin yhteistyönä. Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki -materiaali on helppokäyttöinen sekä monenlaiseen pedagogiseen ja terapeuttiseen tarkoitukseen soveltuva työkalu eri-ikäisten lasten tunnetyöskentelyn ja luovan yhteistoiminnan tueksi. Materiaali sisältää 24 kpl isoja tunne- ja toimintakortteja, cd-levyllisen erilaisia instrumentaalisti toteutettuja mielenmaisemia ja tunnelmia sekä ohjekirjasen. Materiaali ei sisälly koulutuksen hintaan.

Aika ja paikka

la 26.2.2022 klo 10.00-16.00, Varkaus

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu erityisesti varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen ammattilaisille, alakoulun opettajille, erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa toimiville ammattilaisille, kuten erityisopettajille, puhe-, toiminta- ja musiikkiterapeuteille, musiikki- ja taidekasvattajille sekä seurakunnan tai muiden lasten parissa toimivien organisaatioiden perhe- ja lastenohjaajille.

Koulutuksen materiaalia ja ideoita voi soveltaa kaikille eri ikäryhmille lapsista vanhuksiin. Materiaalin instrumentaali musiikki mahdollistaa materiaalin käytön myös monikulttuurisessa ja -kielisessä toimintaympäristössä.

Osaamistavoitteet

Antaa uusia musiikillisia ja toiminnallisia työkaluja tunnetaitotyöskentelyyn ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen sekä luovaan yhteistoimintaan ja ilmaisuun.

Kouluttajat

Minna Lappalainen, menetelmän kehittäjä ja musiikintekijä

  • Toteutus: 

    Snellman-kesäyliopiston koulutus

  • Lisätietoja: 

    suunnittelija Miia Impiö
    miia.impio@snellmanedu.fi 0407138664

    asiakaspalvelu@snellmanedu.fi
    044 7462840

  • Hinta: 

    145 €

    Hinta ei sisällä, eikä siihen lisätä arvonlisäveroa. Valittavanasi on kaksi eri maksuvaihtoehtoa, Paytrailin monet maksutavat tai SnellmanEDUn laskutus. Katso lisätietoja ilmoittautumisesta ja maksutavoista


Ryhmäilmoittautumiset